Tulin, näin, synnytin

Raskausaika kului hirveän nopeasti, vaikka rakenneultran jälkeen jouduttiinkin jännittämään kontrolliultraa (istukka oli osittain kohdunsuun päällä). Se ei ollut vielä kontrolliultrassa viikolla 32 siirtynyt kauemmas ja sektiouhka pelotti. Viikolla 36 sain kuitenkin mukavia uutisia, kun istukka oli siirtynyt turvalliselle etäisyydelle.
Lisäksi 10 päivää ennen synnytystä jouduin käymään synnytysvastaanotolla raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Onneksi käynti oli kuitenkin turha, tosin oli mukava vielä siinä vaiheessa päästä kurkkaamaan masuasukkia. :)

Itse synnytys meni kuin unelma. Olin ensinnäkin varautunut siihen, että kun supistukset lopulta alkavat odottelemme muutaman tunnin kotona ennen sairaalaan lähtöä. Toisin kuitenkin kävi. Kun lapsivedet menivät yöllä, alkoivat säännölliset supistukset heti. Jo alle tunnissa supistusväli oli enää viisi minuuttia ja tunnin päästä vesien menosta olimme jo kovaa vauhtia matkalla sairaalaan.

Synnytysvastaanotolla ei jouduttu olemaan kuin 15 minuuttia, koska supistukset oli jo niin kivuliaita (mua ei laitettu ees käyrille). Päästiin siis lähes suoraan saliin. Salissa sain lähes heti kohdunkaulapuudutteen ja siitä puolen tunnin päästä epiduraalin (heti kun anestesialääkäri vapautui). Aika kului hyvin nopeasti ja äkkiä olikin jo aika ponnistaa. Kokonaisuudessaan synnytys kesti muutamaa minuuttia vaille 6 tuntia. Syliin sain 47 minuutin ponnistamisen jälkeen 9 pisteen pojan (3620g 51cm). Synnytyksestä jäi tosi hyvät fiilikset ja olin ihan turhaan jännittänyt. Koko synnytyksen ajan oikeastaan vaan nauratti :) (Poju muuten synty teekkarihenkisesti Wappuradiota kuunnellessa :))

Poju aiheutti kyllä jo heti syntymänsä jälkeen vähän harmaita hiuksia, koska hän oksensi lähes koko päivän. Illalla mukana oli myös vähän verta, jonka pieni oli ilmeisesti niellyt syntyessään. Onneks ruoka kuitenkin lähti maistumaan, kun pienenpieni vatsalaukku oli tyhjentynyt lapsivedestä.
Osastolla oltiin Pojun kanssa 2 yötä ja sitten pyysin päästä kotiin, koska osasto oli aivan täynnä.
Oli se kyllä melko jännä fiilis lähtee kotiin pienen pojan kanssa. Päällimmäisenä ajatuksena sillon oli, että mitenköhän mä pidän tän hengissä. Nyt jo moisille ajatuksille nauraa. :)